Huh hellettä!

Koko mennyt heinäkuu viettettiin hellettä pidellen. Meille se tarkoittaa tukalaa oloa ja sisällä suljettujen kaihtimien takana elelemistä. Joidenkin ihmisten on ilmeisesti äärimmäisen vaikea asettautua toisen asemaan ja tajuta, että tällainen epätavallisen kova helle tekee olon todella huonoksi.
  A:n kanssa ollaan ravattu siirtolistatutkimuksissa ja dialyyseissä. Kävimmepä HUS:ssakin pyörähtämässä yhtenä päivänä. Turhaakin turhempi reissu, tuhlattiin heidän resursseja ja veronmaksajien rahoja käymällä kuuntelemassa samat höpinät ja teettämässä samoja verikokeita kuin Tays:ssakin on tehty.
Minua suututti erityisesti tällainen hömelö toiminta ja kaiken monimutkaistaminen. Vielä täytyy kestää, ei voi mitään koska eivät suostu A:ta siirtämään HUS:n puolella aikuistenpuolelle.
 Siirtolistalle pääsy on aivan nurkan takana jo, luulisin, että ensi kuussa viimeistään.

Hevoset ovat ulkoilleet pääasiassa vain ilta-ja yöaikaan sillä kuumassa ilmassa ja paarmojen kiusattavana oleminen ei mielestäni ole mitään hevosten elämää. Ikävä on varmasti sellaisten  hevosten olla laitumella, joilla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia  hakeutua suojaan ja varjoon tai niitä oteta sisälle talliin kuumimmaksi ajaksi. Eläinsuojelulakikin määrää hevosille suojan epäsuotuisaa säätä vastaan, vaan eipä se näytä kaikkia tallinpitäjiä koskettavan.
Eikä olla päästy treenaamaankaan tämän hirveän helteen takia. Minä en vaan jaksa ja kykene, se on hyväksyttävä. Toivotaan syksystä mukavaa, tarpeeksi kuivaa ja viileää, että voidaan tuossa pellollakin pyörähtää toisin kuin viime syksynä. Se olikin loputtoman sateinen ja pellot olivat niin märkiä, ettei tarvinnut edes kuvitella menevänsä kertaakaan pelolle hevosen kanssa. Talvikaan ei suosinut ollen yhtä lämmin ja vähäluminen. Ehkä ensitalvena sitten.

Kanaset ovat yllättäneet meidät aloittamalla munintansa melkoisen ahkerasti. Pieniähän ne munat vielä ovat, mutta nuoria ovat kanatkin. Kukkonen kiekuu ja pitää rouvansa kurissa ja nuhteessa.

Läppäkorvatyttöset pimppailevat jälleen yhtä aikaa ja sekös passaa mulle paremmin kuin hyvin.  Muutenhan näin kolmen tyttökoiran huushollissa voisi huonossa tapauksessa juoksut olla melkein puolet vuodesta jos peräkkäin pimppailisivat. Bonzokin pääsee nauttimaan huomiosta ja hemmottelussa kun se joutuu olemaan meidän kanssa sisällä vain remmilenkkeilen. Bonzosta on tullut Sedän koira. Piippaaminen ja haikea ulina alkaa jos Setä menee pihalle tai viipyy vähänkin pidempään keittiössä tms. Pojat pitää yhtä, ihan selkeästi! :D
 Nuunu onkin sitten minun koira, se jopa puolustaa minua jos kokee, että minua jokin uhkaa. Sillä on minusta vähän samanlainen luonnekkin kuin itsellä: itsetietoinen, joskus vähän ärhäkkä, mutta kiltti jos sillekkin ollaan.

Parhaillaan tv:stä tulee kuninkuusravit, joten päätän tämän jorinani  tähän tällä erää.

T

Aika aktivoitua jälleen

Muistuipa mieleen, että mulla on tällainen blogikin olemassa ;) Aika siis aktivoitua ja päivitellä kuulumisia tännekkin.

Meita kaksi jalkaisia on pitänyt kiireisenä A:n etenvä sairaus. Ensimmäinen dialyysi tehtiin perjantaina. Aiemmin viikolla asetettiin paikoilleen hemodialyysin mahdollistava katetri. Edessä on vielä viimeiset tutkimukset ennen siirtolistalle pääsyä.  Ja kuulemma lapset ovat siirteen saajina etusijalla. Voi olla, että siirteen saa sitten nopeallakin aikataululla.
A on perinyt minun munuaissairauden. Aluksi se tuntui pahalle ja tuntui kuin eläisin omaa elämää toiseen kertaan. Kukaan ei tiennyt silloin reilu 20 vuotta sitten tämän minun sairauden olevan periytyvä. Ja kun minun suvussa ei ole kellään aikaisemmin ollut samanlaista munuaissairautta ei ollut mitään  syytä epäillä selllaista.
  Mutta on tästä se  hyvä puoli, että A näkee, että tästä selviytyy ja voi elellä suht normaalia elämää kun saa siirteen. Maailma on avoinna ja koko elämä edessä vielä!

Oman lisänsä arkeen toi Sedän reisiluun alaosasta syksyllä löydetty rustokasvain, joka poistettiin sitten Taysissa viime marraskuun lopulla. Kaksi viikkoa siitä menimme A:n polikäynnille ja siellä Sedältä lipesi keppi ja se leikattu reisiluu murtui kokonaan. Itsenäisyyspäiväviikon keskiviikkona jalka leikattiin uudelleen ja siitä alkoi pitkä toipuminen. Ihan vieläkään se jalka ei  pelaa 100%:sti, mutta alkaa olla jo hyvä.
Minä olin siihen aikaan ammatillisella kuntoutuskurssilla ja työharkassa. Uuvuin tämän kaiken keskellä ja piti jäädä sairauslomalle. Talvi menikin sitten kotihommia pyörittäessä. Laskin, että yhtenä päivänä lämmitin ja kannoin 100 litraa vettä hevosille, pilkoin ja kannoin 4-5 koria puita. Siivosin ja kuivitin tallin ja kannoin heiniä ja olkia. Ja tämä jokaisena päivänä viikossa...Siinä sitä oli duunia kerrakseen.

Eläintarhamme kasvoi ennen pääsiäistä viidellä kanalla ja kukolla. Ne saivat Nätin entisen karsinan itselleen tallin vanhalla puolen. Kanasten elämää on kiehtova seurata ja niiden höyhenpuku on silmiähivelevä. Kukkonen on opiskellut kiekumista ja nyt se aina kiekuu kun kuulee meidän touhuilevan.

Täti Nätin selkään-projekti on taas kerran polkastu käyntiin. Nätin kanssa käytiin  pariin kertaan Soilen luona pyörähtämässä pyörössä ja kokeilemassa miten sujuu. Mukavastihan se meni vaikka kaikkia taisi jännittää. Nättikin samoin tein pisti työmoodin päälle kun pääsin selkään asti. Kun ei ell saatu tulemaan ajoissa hevosten hampaita raspaamaan, laitoin sille hackamoret ja Nättihän pelasi niilläkin ihan hyvin.
Jatketaan tästä taas etiäpäin kun A:n kanssa tilanne vähän rauhoittuu ja dialyysi rutinoituu.
 Sen huomasin, että Henna on ratsuttanut Nätin niin hienosti, että se on todella kiva ja yhteistyöhaluinen. Iso kiitos siitä Hennalle!

Hevosten hampaat kävi hoitamassa Itävaltalainen Isabella Collerado-Mansfeld. Aivan mahtava, rauhallinen ja ammattitaitoinen eläinlääkäri ja hampaisiin erikoistunut.  Sissillä ei ollut paljon mitään hoidettavaa;  pari raspin vetoa ilman rauhoitusta ja se oli siinä.
 Ipsulla ei ensin näyttänyt olevan mitään korjaamista, mutta sitten Isabellan mukaan oudosta paikasta löytyi koukku, joka olikin sitten tehnyt haavauman poskeen. Ipsu rauhoitettiin, pää aseteltiin tuen päälle ja sähköraspilla koukku poistettiin. 
 Mamman ja Nätin hampaissa ei juurikaan raspaamista ollut, mutta nyt ne rauhoitettiin kuitenkin varmuuden varalta ja sähköraspilla työn sai äkkiämpää tehtyä.
 Nätti rymisteli omiaan ennen sen vuoroa,  mutta heti kun sille laitettiin riimu päähän se lopetti. Ajatteli varmaan, että nyt on mun vuoro vihdoin ja pitää käyttäytyä. 
 Nyt on hampaat hoidettu ja vuoden päästä tarkastus taasen. Päästään kaikkien hevosten kanssa aloittamaan hommia kunhan tilanne tästä vähän rauhoittuu.

Tämä tällä erää. Nyt nautimme kylmän ja sateisen kesäkuun jälkeen auringon paisteesta taas. Ehkä pienet lettukestit olisi paikallaan tänään sen kunniaksi!

T

Uusi vuosi 2013

Menopelitallin hiljaiselo jatkuu. Lähinnä sen takia, että ihmispuolella ollaan sairasteltu lapsen kanssa ja tällä kertaa ei ihan pienestä asiasta ole kyse. Siitä en täällä taida sen kummemin kirjoitella, fb:n puolella sitäkin enemmän sitten.

Talvikin tuli, pakkaset kerkesivät paukkua ihan kunnollakin vähän aikaa, mutta uuden vuoden tienoilla sää lauhtui niin, että Tädillä meinasi epätoivo hiipiä puseroon ihan väksin: tähänkö se kauan kaivattu talvi loppuu? Miksi sitä vettä riittää vielä talvellakin? Eikö nyt voisi vaan olla lunta ja pakkasta? Onneksi nyt on jo vähän kuivempaa ja mukavampaa säätä tiedossa.

Ennen joulua löysin täältä omasta kunnasta olkia ja heiniäkin.myyvän tilan ja niin pääsivät hevoset olkilakanoihin makoilemaan. Olkien saaminen helpotti heti Piirtoponusen mahaongelmaa, tiedä sitten mistä se johtuu? Ehkä jatkuva napostelu on sille mukavampaa kuin muutamaan kertaan annosteltu heinä?
Se onkin nyt laihtunut hiukkasen, näyttää oiken hyvälle. Muuten ei missään projektissa olla edistytty mitenkään päin....Taitaa jäädä taas Tädin haaveiluksi, tiedä häntä...

Hillut ja vanhemmat koirat ovat saaneet viettää aikaansa sisäkoirina, muutamaan kertaan on päässeet riekkumaan pihallekkin tarhaan. Sitä juoksemisen riemua sitten kun pääsevät kirmaamaan joukolla vapaasti!
Bonzo oli yhyttänyt pupusen tuosta rapunpielestä eräs pissityskerta yöllä ja pupu sai kuulemma peräänsä hirmuisen innostunutta vinkumista. Että kyllä siitä pupukoira tulisi jos täällä joskus pääsisi metsään asti. Veljensä ainakin on kuulemma osoittanut hyviä taipumuksia siihen suuntaan.

Mutta sitten, se miksi aloitin nyt kirjoittamaan; Meidän Ruttu-muori on tullut vanhaksi....Se tuli uuden vuoden aattona selväksi kun ensimmäiset raketit alkoivat paukkua pihalla. Ruttu-parka alkoi täristä ja pyrki hyvin määrätietoisesti syliin turvaan. Ensimmäinen  kerta ikinä kun meidän beagleistä joku on pelännyt uutena vuotena tai muutenkaan paukkumista. Kävimme saunassa ja Ruttukin tavalliseen tapaansa tuli mukaan, mutta eipä olisi tahtonut tulla pois. Vähän väkisten sen jouduin sieltä sitten tuomaan ettei olisi muorikoiruudesta tullut vallan rusinaa.
Ilta sujui siinä toisten nukkuessa ja Rutun pelätessä ja tuijotellessa sälekaihtimien ja verhojen  peittämiä ikkunoita. Sää onneksi oli niin huono (vettä satoi) että omat 8 rakettia paukuteltuamme ja tallin elämänmenon tarkistettuamme, lakkasi paukkuminen kuin seinään. Ei kait ketään  huvittanut räiskiä puolta yötä vesisateessa. Näin pääsi Ruttukin kuuntelemasta paukkuja ja nukkumaan tyynylleni, johon se tällääntyi hiukan hämmentyneen oloisena. Siinä sitten nukuttiin viereikkäin samalla tyynyllä vuoden ensimmäistä yötä.
 Tässä pari päivää olen seuraillut Rutun elämää ja olen huomannut, ettäse saattaa yhtä äkkiä tuijotella pimeän aikaan sälekaihtimin suljettuun ikkunaan huolestuneen oloisena.... Mitä lie se odottaa sieltä tulevaksi? Hieman kaihisin silmin ei varmaankaan ole ihan helppoa välillä erottaa mitä ympärillä tapahtuu. Ei tule vanhuus  yksin koirallekkaan. Se taas alkaa kaihertaa Tädin sydäntä, koska onkaan se luopumisen päivä edessä? Ihan liian pian varmasti, vaikka sitä ei vielä tiedäkään....
"Kuolema on kalamies, se nuotallansa saalistaa, osaamatta erottaa, mikä kesken sulta jää, jääkö jotain tärkeää?" laulaa Mariska. Oudolla tavalla se on minusta oikein hyvä kappale. Muistuttaa meitä kuolevaisia, että jokainen päivä pitää elää mahdollisimman täysillä, niin, että tuntee, on läsnä ja huomaa mitä ympärillä tapahtuu. Ja se tässä eläintenkin kanssa on pääasia, että on elänyt niitä kunnioittaen, huomaten niitten olon ja tarpeita sekä toivottavasti osannut olla niille hyvä omistaja.
Eipä siinä oikein muuta voi....Ja toivoa, että voi taas jossain sateenkaaren tuolla puolen nähdä ne rakkaat jälleen.

T

Halloween ja joulun odotus polkastu käyntiin Menopelitallissakin

  Meillä ei perinteisesti olla juhlittu Halloweenia mitenkään, mutta tänä vuonna siihen tulee ihan pikkuinen poikkeus kun Täti osti kaupasta hieman purtavaa ja A:n kanssa askarrellaan niistä kammoksuttavaa pureskeltavaa.
Ja Täti polkaisi myös joulun odotuksen myös käyntiin; laitoimme Sedän kanssa ulos valkoiset valot sireeniin keikkumaan ja joimme glögit ja syötiin ekat pipperkakut tänä vuonna. Tästä se lähtee. Tätin joululahjakäsityö odottaa vieläkin aloittamista, mutta jos sen saisi alkuun tässä ihan minä päivänä hyvänsä...minä suuri käsitöiden inhoaja, saisinko muka aikaiseksi tehdä jotain pakettiin pantavaa jouluksi? Siitä kuulette sitten jos ja  kun on jotain tulosta syntynyt ;)

Tallissa on kaikki ihan ennallaan. Pihalla taas ei. Pikaisen talven piipahduksen jälkeen on maa jäässä, tarhat koppurassa ja keli kaamea: kuraa, jäätä ja kohta vesisadetta päälle.
Kaikki hevoset ulkoilevat ihan normaalisti siltikin. Ne ovat päättäneet, että tulossa on kaikkien aikojen kylmin talvi. Ainakin karvan kasvatuksen määrästä päätellen. Sissi näyttää lähinnä karhulta ja Nättikin on kasvattanut pidemmän karvan kuin pitkiin aikoihin, joten pakkohan se on uskoa näitten ennustajien kykyihin vaikka tässä Tädillä meinaa usko ja toivokin olla jo koetuksella talven tulon suhteen.

Täti ja Setä katsoivat eilen Yle Fem-kanavalta varsan opetusta Tuomas Korvenojan tallilla. Setä oli kovasti sitä mieltä, että Ipsun olisi jo aika myös oppia kärryhummaksi. Täti on ollut sitä mieltä jo viimeiset 4-vuotta, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Saa nyt sitten nähdä mitä sille projektille käy. Omaa rataahan meillä ei ole, mutta kaippas tuolla pellolla voi harjoitella. Kunhan se on kärryille opetettu, on se varmasti helpompi myös ratsastajaankin totuttaa. Tästäkin projektista sitten lisää kun ollaan päästy toteutuksen alkuun.

Nätti on ja möllöttelee niin kauan kunnes Setä laittaa sille kengät, ell kerkiää poiketa meillekkin hammashuoltotoimenpiteisiin  ja päästään kentälle kokeilemaan yhteistyötä.
Huomaatte tästä, että vaikka se keväinen takaraja on asetettukkin, me emme ole antaneet silti periksi eikä suunnitelmia jätetä tekemättä sen takia. Eteen päin sanoi mummo lumessa!

Boppana on kovasti kiintynyt omiin pehmokoiriinsa. Ihan aina ei ole selvää, kokeeko se ne vauvoikseen vai onko ne vaan niin hienoja aarteita, ettei Bonzolla ole mitään asiaa niitä pidellä ilman Boppanan lupaa. Ja sitähän ei kovin helpolla heltiä. Tiukkaa tuijotusta sängyn toisesta päästä sen sijaan useammin. Sekös Bonzoa harmittaa ja sitten on pakko kommentoida uristen ja haukahdellen moista toimintaa.
 Bonzo on osoittautunut todella taitavaksi portin avaajaksi. Kivasti mahtuu käpälän kanssa koukkimaan portin hakasta toiselta puolen ja raps on vapaus taattu! Täti ryntää kiroillen koirien perässä keittiöön  ja sitten metsästämään elohopean lailla syöksähteleviä luppakorvia. Niillä ei siis tavallisesti ole pääsyä Tädin valtakuntaan kaikkien liian hyvältä tuoksuvien juttujen vuoksi ja siksipä se kiinnostaa niitä.
  Tädin hermot menivät tässä moniana päivänä ja tökkäsi portin hakasen seuraksi Sedän ruuvimeisselin ja TADAAAA!!! Bonzo ei kovasta yrityksestä huolimatta saa hakasta auki. Renkutus, kengurointi ja iso SANA ei tuota tulosta vaikka kuinka on kokeiltu. Yhä uudestaan jaksaa BonZo sitä kokeilla, mutta kiinni on ja pysyy. Täti vs Bonzo 1-0!!

Kuveja olisi ollut kiva tähän laitella, mutta ei niitä ei nyt tule kun tietstikka ei suostunut yhteistyöhön Tädin kanssa, toisen kerran sitten!

Happy Halloween!

Täti

Vettä, kuraa ja vielä kerran kuraa

Vetisen kesän jälkeen saapui vielä vetisempi syksy. Lokakuun loppu häämöttää ja paria pakkasyötä lukuunottamatta on ollut jopa +12c lämmintä ja satanut vettä enempi kuin laki sallii.
Mielen vetää matalaksi väkisinkin tällainen rämpiminen. Hevoset törröttävät kuivimmassa kohtaa tarhassa ne tunnit kun kehtaan niitä ulkona pitää. Eilen jo teki mieli jättää ne kokonaan sisälle. Kuran alla (ylttää suurimmassa osassa tarhaa nilkkoihin vain ja on jopa vain pintakuraisiakin paikkoja.) olisi paikoin sora alla, sen tuntee saappaan alla ja kuulee kun hevoset kävelevät; selvästi rahisee. Mutta kun on niin märkää, ei traktorilla ole asiaa laappaamaan sitä kuraa poiskaan. Odottelemme siis pakkasöitä tulevaksi.

Slow feed-verkko on auttanut heinänsyöttämistä todella hyvin. Se on kiinni katoksen tolpissa ja siitä isot syövät sovussa monta tuntia. Sissille heinät tarjoillaan laakealta kiveltä, mutta suunnitelmissa on sillekkin hankkia verkko tarhaan ja kaikille myös talliin, saavat sitten syödä verkoista ja heinätön aika vähenee radikaalisti.
Koiriakin ärsyttää selvästi sade ja kökkiminen sisätiloissa. Mikäs olis ollessa tarhassa jos säiden haltija ei työntäisi sitä vettä jatkuvalla syötöllä alas?
Neitokakaduperheestä on jäljellä enää yksi poika, Tipun jälkeen kuoli viikon päästä Werneri ja sitten ilmeisesti stressin laukaisemaan flunssaan Helmi, vaikka yritimme sitä kaikin keinoin auttaa täällä kotona; ekstravitamiinit ja -lämpö otettiin käyttöön heti oireiden ilmaannuttua.
Kun nämä kaksi kuolivat viikonloppuna, emme saaneet niitä lähetettyä sitten Eviraankaan, ne olisi pitänyt jäähdyttää +0c:n, enkä voinut niitä jääkaappiinkaan laittaa pöpövaaran vuoksi. Munuaissiirtopotilaana ei sellaista riskiä voi ottaa, että linnuista olisi jokin pöpö tarttunut ruokiin ja sitä kautta minuun.
Tämä jäljelle jäänyt on laulanut aina kovasti ja se jatkaa laulamistaan vieläkin. Tililintunen voi näin päällisin puolin tarkastellessa hyvin; laulaa, syö, juo ja on kiinnostunut ympäristöstään. Mikään ei viittaa siihen, että se olisi jotenkin sairas.
Jospa sille uskaltaisi jossain vaiheessa hankkia morsiammen. Saisi seuraa lajitoverista ja kenties sitten omia poikasia aikoinaan.

Sytytän illalla kynttilät kaikkien sateenkaarisillalle siirtyneiden lemmikkien muistolle, jokaisella on  paikkansa sydämessämme.

Lennä vapaana Tipu

Niin tuli neitokakaduperheemme isän vuoro siirtyä ajasta ikuisuuteen. Lauantaiaamuyöstä heräsimme sedän kanssa räpistelyyn, sinänsä siinä ei mitään uutta ole, joskus linnut pelästyvät jotain ja alkavat räpistellä häkissä, mutta tämä räpistely ei loppunut heti. Ja kun sitten valot laitoin ja katsoimme mikä siipiveikoilla on hätänä, oli Tipu jo selällään häkin lattialla ja viimeiset hengenvedot näimme samoin tein.
Niin  oli Tipun aika lentää ikuiseen vapauteen 14 vuotta vanhana ja ns suorilta jaloilta. Mitään  outoa tai ihmeellistä ei edellisinä päivinä sen voinnissa ollut josta olisimme voineet päätellä sen voineen huonosti. Epäilemme, että pienen linnun sydän vain pysähtyi ja näin Tipun matka täällä maan päällä päättyi.
Jäljelle jäivät Tipun toinen puoliso Helmi ja pojat Tirppa ja Werneri.
Hyvin on sujunut olo näillä kolmella, vaikka pojat koittavatkin kosiskella äitiään. Katsomme miten tilanne kehittyy, Helmin ei anneta stressaantua toisten lähentelyistä.
 Lauantai-iltasella setä kaivoi Tipulle haudan Tytin ja Tirrin viereen omenapuun alle. Sytytimme kynttiät lyhtyihin ja mielessä toivotin kevyet mullat Tipulle. Muistot kantavat ja minulle jäi hyvä mieli sen lähdöstä; noin toivoisin itsekkin lähteväni; äkkiä ja suuremmin kärsimättä.

Iloisempia uutisia kuuluu tallista. Nätin mahavaivoja helpottaakseni aloitin sille chian syöttämisen reilu viikko sitten. Nyt on jo lanta parempaa ja kiinteämpää kuin ennen syöttämisen aloittamista. Pienestä sitä voi olla iloinen!
Hevosille olemme suunnitelleet slow feeding-laatikkojen tekemistä tarhaan ja pienisilmäisten heinäverkkojen ostamista talliin. Heinien syöminen kestäisi pidempään ja sitä ei sotkeentuisi maahan entiseen tapaan. Kura-aikana ne olisivat enemmän kuin tarpeen. Nyt syötän heinät ns muuttolaatikoista isoille tarhan olessa kurainen, Sissi aterioi ison laakean kiven päältä.

Ja tästäpä päästään kätevästi päivittelemään ainaista sadetta ja tarhat valtaavaa kuraa.  Vielä on jonkinmoisia länttejä suht kovaakin alustaa jäljellä, mutta muuten se kuran  ja veden määrä etenkin isojen tarhoissa on valtaisa. Onneksi tuttu lupasi tulla traktorilla vähän helpottamaan tilannetta tässä jonkin ajan päästä.
Kuran alla joissain kohdissa on vanhaa tienpohjaa, että ei se ihan pohjatonta kuralilliä ole, mutta yhtä kaikki ärsyttävää ja joka paikan sotkevaa.
Silti näistä kurakeleistä ei koskaan ole  meillä muuten ollut haittaa kaksijalkaisten kiristyvää pinnaa lukuunottamatta, hevosten jalat ovat pysyneet hyvinä ja kaviot kovina. Riviä ei ole kellään ollut ja Ahtis-vainaaltakin se parani täällä ollessa kokonaan.
Vaan toivoishan sitä, että olisi kuivaakin välillä ja etenkin auringon paiste olisi kovin tervetullutta pimeneviin päiviin. Lunta ja pakkasta toivotaan tänne paljon ennen joulua (82päivää jouluun!) vaikka tiedän kipuilevani enemmän sitten ilmojen kylmetessä. Pistetään vaatetta päälle ja villasukat jalkaan niin eiköhän pärjätä.

Koirat pötköttelevät tässä vieressä. Tuntuu, että ne valtaa jokin talviunimoodi näin syksyn pimeillä ja tuhruisilla säillä; uloskaan ei huvita lähteä. Käpäläpesuistakaan ne eivät nauti yhtään vaikka ne tulevat tarpeeseen tarhaulkoilun jälkeen. Uu ja Ruttu ovat taas alkaneet käydä saunomassa meidän kanssa kesätauon jälkeen. Beaglet rakastavat lämmintä! Ja täti myös. Joskus ajattelen, että pitäisi sitten eläkeikäisenä muuttaa jonnekkin  lämpimään kipeitä jäseniä hellimään. Saa nähä sitten toteutuuko se koskaan....

T

Sataa, tulee..

Hepsis Teamin erästä postauksen otsikkoa lainatakseni; maneesi lottovoitolla! Kiitos, tänne heti ja nyt. Tai edes kurattomat tarhat ja pakkasta! Kuuleeko Universumi tädin kainon toiveen?
Tätä se on kun ei koskaan ole ilmat kohdallaan. Joko on pirun kuuma, kylmä, märkää tai  liian kuivaa.
Tädin kipujen kanssa on  vähän samanlaista; jos ei mahaa pipitä, kyllä niska tai olkapää antaa kuulua itsestään. No, nyt ei olisi pahemmin kipuja, mutta on hermeettinen flunssa ollut kimpussa koko viikonlopun. Se on nujertanut tädin jonkinlaiseen sumuun ajatusten osalta, joten tästä ei taida mitään kirjallista ilotulitusta tulla.
Aamulla kömpi täti talliin. Ensin piti päättää kumpaan tarhaan hevoset laitettaan; kuraiseen vai enemmän kuraiseen? Laitumelle turha yrittää noita tuupata, kulkukohta on pelkkää upottavaa liejua.
Sadeloimet niskaan ja vähemmän kuraiseen tarhaan kera ison heinäkasan. Saavat olla siellä niin kauan kunnes täti kykenee menemään takaisin talliin ja siivoamaan karsinat.
Nätin maha ei taas tykkää  yhtään tallielämästä. Se on vissiin entisessä elämässä ollut uljas mustangi tai pörröinen issikka ainaisella laitumella. Heti kun tallielämä alkaa, on Piirtoponin maha sekaisin. Kaikista  paras apu on ollut oljet, mutta tänä vuonna tuskin niitä sitten saadaan kun on niin märkää, että puinnitkaan eivät ole kaikin osin maanviljelijöillä onnistuneet.
Viimeisin yritys on syöttää sille chiaa, mutta sepäs ei maistu Nätille. Itsekkin maistoin chiasta tehtyä hyytelöä, eikä se maistunut yhtään millekkään. Sekö aiheuttaa sen, ettei se Nätille maistu? Täytyy kokeilla sotkea sitä johonkin joka tekisi siitä maistuvaa.
 Meillä on nyt hyvät heinät varattu kevääseen asti, sen ei pitäisi aiheuttaa Nätin mahalle ongelmia,

Tädin ajatukset ovat rauhoittuneet viime postauksista, kiitos kuuntelemisesta ja rohkaisusta Ystävälle! Tuntuu hyvälle, että joku sentäs ymmärtää edes hiukan, mitä keskustelua käyn itseni kanssa.
Kevääseen on aikaa vielä, kyllä tässä kerkiää ajatella asioita ja toivottavasti myös terveyspuolen asiat selviäisivät siihen mennessä.
 Joulua kohti mennään kovaa vauhtia,  illat pimenevät ja päivät lyhenevät. Syyspäiväntasaus oli lauantaina, joten päivät ovat tästä lähtien lyhyempiä kuin yöt/illat.

Tule pakkanen ja lumi!

toivoo T