Vettä, kuraa ja vielä kerran kuraa

Vetisen kesän jälkeen saapui vielä vetisempi syksy. Lokakuun loppu häämöttää ja paria pakkasyötä lukuunottamatta on ollut jopa +12c lämmintä ja satanut vettä enempi kuin laki sallii.
Mielen vetää matalaksi väkisinkin tällainen rämpiminen. Hevoset törröttävät kuivimmassa kohtaa tarhassa ne tunnit kun kehtaan niitä ulkona pitää. Eilen jo teki mieli jättää ne kokonaan sisälle. Kuran alla (ylttää suurimmassa osassa tarhaa nilkkoihin vain ja on jopa vain pintakuraisiakin paikkoja.) olisi paikoin sora alla, sen tuntee saappaan alla ja kuulee kun hevoset kävelevät; selvästi rahisee. Mutta kun on niin märkää, ei traktorilla ole asiaa laappaamaan sitä kuraa poiskaan. Odottelemme siis pakkasöitä tulevaksi.

Slow feed-verkko on auttanut heinänsyöttämistä todella hyvin. Se on kiinni katoksen tolpissa ja siitä isot syövät sovussa monta tuntia. Sissille heinät tarjoillaan laakealta kiveltä, mutta suunnitelmissa on sillekkin hankkia verkko tarhaan ja kaikille myös talliin, saavat sitten syödä verkoista ja heinätön aika vähenee radikaalisti.
Koiriakin ärsyttää selvästi sade ja kökkiminen sisätiloissa. Mikäs olis ollessa tarhassa jos säiden haltija ei työntäisi sitä vettä jatkuvalla syötöllä alas?
Neitokakaduperheestä on jäljellä enää yksi poika, Tipun jälkeen kuoli viikon päästä Werneri ja sitten ilmeisesti stressin laukaisemaan flunssaan Helmi, vaikka yritimme sitä kaikin keinoin auttaa täällä kotona; ekstravitamiinit ja -lämpö otettiin käyttöön heti oireiden ilmaannuttua.
Kun nämä kaksi kuolivat viikonloppuna, emme saaneet niitä lähetettyä sitten Eviraankaan, ne olisi pitänyt jäähdyttää +0c:n, enkä voinut niitä jääkaappiinkaan laittaa pöpövaaran vuoksi. Munuaissiirtopotilaana ei sellaista riskiä voi ottaa, että linnuista olisi jokin pöpö tarttunut ruokiin ja sitä kautta minuun.
Tämä jäljelle jäänyt on laulanut aina kovasti ja se jatkaa laulamistaan vieläkin. Tililintunen voi näin päällisin puolin tarkastellessa hyvin; laulaa, syö, juo ja on kiinnostunut ympäristöstään. Mikään ei viittaa siihen, että se olisi jotenkin sairas.
Jospa sille uskaltaisi jossain vaiheessa hankkia morsiammen. Saisi seuraa lajitoverista ja kenties sitten omia poikasia aikoinaan.

Sytytän illalla kynttilät kaikkien sateenkaarisillalle siirtyneiden lemmikkien muistolle, jokaisella on  paikkansa sydämessämme.

Lennä vapaana Tipu

Niin tuli neitokakaduperheemme isän vuoro siirtyä ajasta ikuisuuteen. Lauantaiaamuyöstä heräsimme sedän kanssa räpistelyyn, sinänsä siinä ei mitään uutta ole, joskus linnut pelästyvät jotain ja alkavat räpistellä häkissä, mutta tämä räpistely ei loppunut heti. Ja kun sitten valot laitoin ja katsoimme mikä siipiveikoilla on hätänä, oli Tipu jo selällään häkin lattialla ja viimeiset hengenvedot näimme samoin tein.
Niin  oli Tipun aika lentää ikuiseen vapauteen 14 vuotta vanhana ja ns suorilta jaloilta. Mitään  outoa tai ihmeellistä ei edellisinä päivinä sen voinnissa ollut josta olisimme voineet päätellä sen voineen huonosti. Epäilemme, että pienen linnun sydän vain pysähtyi ja näin Tipun matka täällä maan päällä päättyi.
Jäljelle jäivät Tipun toinen puoliso Helmi ja pojat Tirppa ja Werneri.
Hyvin on sujunut olo näillä kolmella, vaikka pojat koittavatkin kosiskella äitiään. Katsomme miten tilanne kehittyy, Helmin ei anneta stressaantua toisten lähentelyistä.
 Lauantai-iltasella setä kaivoi Tipulle haudan Tytin ja Tirrin viereen omenapuun alle. Sytytimme kynttiät lyhtyihin ja mielessä toivotin kevyet mullat Tipulle. Muistot kantavat ja minulle jäi hyvä mieli sen lähdöstä; noin toivoisin itsekkin lähteväni; äkkiä ja suuremmin kärsimättä.

Iloisempia uutisia kuuluu tallista. Nätin mahavaivoja helpottaakseni aloitin sille chian syöttämisen reilu viikko sitten. Nyt on jo lanta parempaa ja kiinteämpää kuin ennen syöttämisen aloittamista. Pienestä sitä voi olla iloinen!
Hevosille olemme suunnitelleet slow feeding-laatikkojen tekemistä tarhaan ja pienisilmäisten heinäverkkojen ostamista talliin. Heinien syöminen kestäisi pidempään ja sitä ei sotkeentuisi maahan entiseen tapaan. Kura-aikana ne olisivat enemmän kuin tarpeen. Nyt syötän heinät ns muuttolaatikoista isoille tarhan olessa kurainen, Sissi aterioi ison laakean kiven päältä.

Ja tästäpä päästään kätevästi päivittelemään ainaista sadetta ja tarhat valtaavaa kuraa.  Vielä on jonkinmoisia länttejä suht kovaakin alustaa jäljellä, mutta muuten se kuran  ja veden määrä etenkin isojen tarhoissa on valtaisa. Onneksi tuttu lupasi tulla traktorilla vähän helpottamaan tilannetta tässä jonkin ajan päästä.
Kuran alla joissain kohdissa on vanhaa tienpohjaa, että ei se ihan pohjatonta kuralilliä ole, mutta yhtä kaikki ärsyttävää ja joka paikan sotkevaa.
Silti näistä kurakeleistä ei koskaan ole  meillä muuten ollut haittaa kaksijalkaisten kiristyvää pinnaa lukuunottamatta, hevosten jalat ovat pysyneet hyvinä ja kaviot kovina. Riviä ei ole kellään ollut ja Ahtis-vainaaltakin se parani täällä ollessa kokonaan.
Vaan toivoishan sitä, että olisi kuivaakin välillä ja etenkin auringon paiste olisi kovin tervetullutta pimeneviin päiviin. Lunta ja pakkasta toivotaan tänne paljon ennen joulua (82päivää jouluun!) vaikka tiedän kipuilevani enemmän sitten ilmojen kylmetessä. Pistetään vaatetta päälle ja villasukat jalkaan niin eiköhän pärjätä.

Koirat pötköttelevät tässä vieressä. Tuntuu, että ne valtaa jokin talviunimoodi näin syksyn pimeillä ja tuhruisilla säillä; uloskaan ei huvita lähteä. Käpäläpesuistakaan ne eivät nauti yhtään vaikka ne tulevat tarpeeseen tarhaulkoilun jälkeen. Uu ja Ruttu ovat taas alkaneet käydä saunomassa meidän kanssa kesätauon jälkeen. Beaglet rakastavat lämmintä! Ja täti myös. Joskus ajattelen, että pitäisi sitten eläkeikäisenä muuttaa jonnekkin  lämpimään kipeitä jäseniä hellimään. Saa nähä sitten toteutuuko se koskaan....

T