maanantai 15. elokuuta 2011

Talliremppaa, lumikko ja muuta mukavaa


Syksyn merkit on selvääkin selvemmin ilmassa ja me aloitimme Jonin kanssa talliremontin loppuun saattamisen. Varsinainen ikuisuusprojekti sekin on ollut, mutta nyt se on ihan pakko saattaa loppuun. Suunnitelmat on valmiit ja loput purkutyöt pitää vielä tehdä, että päästään rakentamaan uutta. On sitten mukavampi varustaa hevoset ja kengittää sisällä pois tuulesta ja tuiskusta. Talliin tulee kaksi 9neliön karsinaa, yksi reipas 11neliöinen ja yksi vajaa 8neliötä tuolle pienelle pinsessa ponille. Kengityspaikalle Joni on suunnitellut laittavansa loisteputkivalaisimet, jotta näkee sitten kunnolla kengittää.

Äiti-Kiuli toi yllätykseksi lumikon meille näytille. Melkosen vilistäjän oli saaliiksi saanut. Kesän ajan katti onkin majaillut pääasiassa pihalla, mitä nyt välillä käy syömässä raksuja sisällä ja laskemassa kakaransa. Muut kissathan meillä on pelkästään sisällä koska ensimmäisestä pentueesta äiti katti vei pari pentua naapuriin. Kaippa ajatteli, ettei näitä voi nuo ihmiset mihinkään viedä jos hän itse ne vie tuonne talteen kun muut pennut lähtivät uusiin koteihinsa yksi kerrallaan.

Hevosten syyshuolto sai aloituksen kun hampaat raspattiin tuossa kuun alussa. Ipsu sai rauhoitetta saman verran kuin Nättikin ja meni siitä ihan pökkiin. Meinasi mokoma jopa kaatua päälleni. No, saivat sitten jäädä talliin huilimaan ja iltasella pääsivät takaisin pihalle.
Isot hevoset ovatkin laiduntaneet tuossa rajan takana pellolla tämän kesän. Siitä on ollut kätevä ottaa ne talliin sisälle kuumimpaan aikaan ja paarmoilta suojaan. Ja niitä riitti ja paljon. Eikä tänä vuonna niihin mokomiin meinannut mikään öttimyrkky auttaa ollenkaan, joten oli parempi pelastaa kaviokkaat sisälle.
Sissi on voinut tänä kesänä hyvin. Hoito on pidetty mahdollisimman yksinkertaisena; pesut, loimitus ja aijoissa talliin. Näillä on nyt menty koko kesä ja Sipse on saanut pitää suurimman osan jouhistaan ja karvoistansa. Se on aikaisempiin kesiin nähden voinut minusta tosi hyvin. Ell ei meinannut uskoa, että Sissi on jo 16-vuotias ja että sillä on kesäihottuma, sen verran hyvä kuntoinen se on. Vaan on sitä koitettu vaalia ja varjella öttiarmeijoiden hyökkäyksiltä.

Henna on ratsuttanut Nättiä ja täti on kiltisti vaan hoitanut humman valmiiksi Hennalle. No, mikäs tässä on katsellessa kun ammattitaitoinen ihminen kouluttaa mulle valmista ratsua. Pienin askelin eteenpäin mennään, mutta täytyy sanoa, että kovasti on meno muuttunut näinkin vähäisellä ratsastamisella. Kyllä siitä vielä hyvä tulee. Nätti ja Henna maastoilevat silloin kun pellolla ei voi ratsastaa ja se tekee hyvää. Samoja asioita siellä menevät kuin kentälläkin ja se näyttää olevan Nätin kannalta melkein se parempi paikka treenata avoja yms. Se kun näyttää käsittävän ettei ilman niitä kiemuiroita pääse jatkamaan matkaa...siis ajattelee jotenkin, että ne mutkittelut kuuluvat siihen matkantekoon. Hassu piirtoponu!
Kun vaan joskus päästäisiin sitten kentälle asti...Kohta pääsee tuonne sänkipellollekkin treenaamaan vähäksi aikaa...