Niin tuli neitokakaduperheemme isän vuoro siirtyä ajasta ikuisuuteen. Lauantaiaamuyöstä heräsimme sedän kanssa räpistelyyn, sinänsä siinä ei mitään uutta ole, joskus linnut pelästyvät jotain ja alkavat räpistellä häkissä, mutta tämä räpistely ei loppunut heti. Ja kun sitten valot laitoin ja katsoimme mikä siipiveikoilla on hätänä, oli Tipu jo selällään häkin lattialla ja viimeiset hengenvedot näimme samoin tein.
Niin oli Tipun aika lentää ikuiseen vapauteen 14 vuotta vanhana ja ns suorilta jaloilta. Mitään outoa tai ihmeellistä ei edellisinä päivinä sen voinnissa ollut josta olisimme voineet päätellä sen voineen huonosti. Epäilemme, että pienen linnun sydän vain pysähtyi ja näin Tipun matka täällä maan päällä päättyi.
Jäljelle jäivät Tipun toinen puoliso Helmi ja pojat Tirppa ja Werneri.
Hyvin on sujunut olo näillä kolmella, vaikka pojat koittavatkin kosiskella äitiään. Katsomme miten tilanne kehittyy, Helmin ei anneta stressaantua toisten lähentelyistä.
Lauantai-iltasella setä kaivoi Tipulle haudan Tytin ja Tirrin viereen omenapuun alle. Sytytimme kynttiät lyhtyihin ja mielessä toivotin kevyet mullat Tipulle. Muistot kantavat ja minulle jäi hyvä mieli sen lähdöstä; noin toivoisin itsekkin lähteväni; äkkiä ja suuremmin kärsimättä.
Iloisempia uutisia kuuluu tallista. Nätin mahavaivoja helpottaakseni aloitin sille chian syöttämisen reilu viikko sitten. Nyt on jo lanta parempaa ja kiinteämpää kuin ennen syöttämisen aloittamista. Pienestä sitä voi olla iloinen!
Hevosille olemme suunnitelleet slow feeding-laatikkojen tekemistä tarhaan ja pienisilmäisten heinäverkkojen ostamista talliin. Heinien syöminen kestäisi pidempään ja sitä ei sotkeentuisi maahan entiseen tapaan. Kura-aikana ne olisivat enemmän kuin tarpeen. Nyt syötän heinät ns muuttolaatikoista isoille tarhan olessa kurainen, Sissi aterioi ison laakean kiven päältä.
Ja tästäpä päästään kätevästi päivittelemään ainaista sadetta ja tarhat valtaavaa kuraa. Vielä on jonkinmoisia länttejä suht kovaakin alustaa jäljellä, mutta muuten se kuran ja veden määrä etenkin isojen tarhoissa on valtaisa. Onneksi tuttu lupasi tulla traktorilla vähän helpottamaan tilannetta tässä jonkin ajan päästä.
Kuran alla joissain kohdissa on vanhaa tienpohjaa, että ei se ihan pohjatonta kuralilliä ole, mutta yhtä kaikki ärsyttävää ja joka paikan sotkevaa.
Silti näistä kurakeleistä ei koskaan ole meillä muuten ollut haittaa kaksijalkaisten kiristyvää pinnaa lukuunottamatta, hevosten jalat ovat pysyneet hyvinä ja kaviot kovina. Riviä ei ole kellään ollut ja Ahtis-vainaaltakin se parani täällä ollessa kokonaan.
Vaan toivoishan sitä, että olisi kuivaakin välillä ja etenkin auringon paiste olisi kovin tervetullutta pimeneviin päiviin. Lunta ja pakkasta toivotaan tänne paljon ennen joulua (82päivää jouluun!) vaikka tiedän kipuilevani enemmän sitten ilmojen kylmetessä. Pistetään vaatetta päälle ja villasukat jalkaan niin eiköhän pärjätä.
Koirat pötköttelevät tässä vieressä. Tuntuu, että ne valtaa jokin talviunimoodi näin syksyn pimeillä ja tuhruisilla säillä; uloskaan ei huvita lähteä. Käpäläpesuistakaan ne eivät nauti yhtään vaikka ne tulevat tarpeeseen tarhaulkoilun jälkeen. Uu ja Ruttu ovat taas alkaneet käydä saunomassa meidän kanssa kesätauon jälkeen. Beaglet rakastavat lämmintä! Ja täti myös. Joskus ajattelen, että pitäisi sitten eläkeikäisenä muuttaa jonnekkin lämpimään kipeitä jäseniä hellimään. Saa nähä sitten toteutuuko se koskaan....
T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti