Pitkästä aikaa sain aikaiseksi alkaa kirjoittaa kuulumisia.
Kesä on ollut vaihteeksi sateinen, tulee mieleen ihan vuosi 1998 kun menimme Sedän kanssa naimisiin. Silloin meidän hääpäivä oli harvoja poutaisia päiviä. No, vuodet eivät ole veljiä keskenään. Arveluttaa talven tulo; tuleeko lunta ja pakkasta vai sitä kuraa ja vettä?
Omat terveydelliset vaikeudet ovat saaneet pikkuhiljaa miettimään, onko hevosten kanssa eläminen enää niin mieluisaa ja kivaa kuin aiemmin on ollut. Välillä olen melkein petipotilaana ja toisina päivinä taas meno maittaa ilman suurempia vaikeuksia. Ammatillinen kuntoutus piti jättää kesken kipujen takia. Nyt odottellaan taas Taysin fysiatrianpolille aikaa ja sitten aikaa kaularangan magneettikuvaan. KK-kunnon fysiatrin mukaan minulla voisi mahdollisesti olla välilevynpullistuma C5-C6 välillä.
Lisäksi endo kiusaa, välillä enempi, välillä vähemmän.
Näitten ongelmien takia olen päättänyt, että keväällä, jos en yhtään ole paremmassa kunnossa tai asiani paremmalla hoidolla, hevoset laitan taivaslaitumille. Raskas, itkettävä asia, jota olen pyöritelly päässä pidempään.
Kumpa voisin olla yhtä positiivinen ja uskoa helppoon ratkaisuun kuin Setäkin: hänen mielestään lääkärit vain leikkaavat pullistuman pois ja sitten pystyn taas jatkamaan hevostelua.
Asiaa on puhuttu täällä kotona ennenkin, mutta siitä ei olla päästy yksimielisyyteen. Setä tietää mitä hevoset merkitsevät minulle ja monesti ne ovatkin pelastaneet minut sängynpohjalta elävien kirjoihin. En sitä mitenkään tahdo kieltää enkä hävetäkkään. Ne ovat olleet minulle se rakkain aarre; aivan kuten Janne Tulkki lauloi Hummani heitä laulaessaan viikonloppuna risteilyllä. Mitä minulle sitten jää enää?
Ja en, en todellakaan mene kenenkään toisen hevosia hoitamaan tai ratsastamaan, en ainakaan pitkään aikaan.
Myös se ainainen resussien puute, ajan puute vaikuttaa osaltaan tähän ratkaisuun, jota olen pyöritellyt päässäni. Kotona hevosia pitäessä väistämättä joskus tulee niin yksinäinen olo, vaikka meilläkin koko perhe on ollut hevostelussa mukana. Lisäksi pari edellistä kovaa talvea ovat verottaneet osaltaan voimiani.
Että tällaista pitkän hiljaiselon jälkeen...
Taru
Jaksamisia ja voimia päätökseen. Tiedän tuon yksinäisyyden tunteen enemmän kuin hyvin, kaikki se aika minkä kaviokkaat on täällä kotona ollut, on melkein kokonaisuudessaan ollut sitä yksinpuurtamista, aina. Se on henkisesti aika raskasta kun ei voi toisen kanssa pähkiä murheita eikä joskus edes puolittaa töitä. Saatika siihen sitten vielä fyysiset kivut päälle. :(
VastaaPoista