tiistai 10. toukokuuta 2011

Lämpimiä kevätpäiviä

Kauan on vierähtänyt viimeisestä kirjoituksesta, aika siis päivittää tilannetta ja pikkuhiljaa koko sivustoa.
Uuki sai pentunsa ja kokonaista 7kpl niitä sitten ripeässä tahdissa syntyi syyskuun ensimmäisenä päivänä. 4 narttua ja 3 urosta. Syksy olikin melkoista vipellystä suuntaan ja toiseen.

Saimme luvan aidata tuosta tontin vierestä peltopläntin millä isot hevoset sitten "laidunsivat" ihan ensilumen tuloon asti. Edellispäivänä laittettiin karsinat kuntoon ja yöksi hevoset sisälle kun sitten lumi satoi maahan. Ja sitä valkeutta riitti sitten koko talven ja pakkasta! Kaksi perättäistä talvea samanlaisia runsaslumisina ja paukkupakkasilla terästettyinä imivät kyllä meistä jokaisesta voimat ja kevään tulo olikin enemmän kuin odotettu asia.

Nyt on +23c ollut jo muutamana päivänä, aurinko paistaa täydeltä terältä. Maa vaatisi hieman vettä jo, rikkaruohotkaan eivät jaksa kasvaa.

Hevoset voivat paksusti, liiankin....
Sissi saa vielä ulkoilla ilman kesäpukuaan, varuillaan ollaan mahdollisen öttiäisarmeijan hyökkäystä varten. Prinsessa-poni nautti pesusta ja puunauksesta silminnähden äitienpäivänä ja nyt alkaakin säännölliset pesut. Olen tehnyt huomion, että mitä yksinkertaisempi hoito Sissillä on, sitä parempi on sen iho. Toki merkkejä ihottumasta on, mutta poni on toistaiseksi oireeton.
Toivomme mahdollisimman öttiäisvapaata kesää.

Nätti sai kengät, Joni kengitti. Piirtoponunen malttoi seisoskella melkoisen hyvin paikallaan, mitä nyt moitti takasten venyttelyä taakse....mahtaako olla paikat jumissa vai liian ronskit otteet kengittäjällä? ;)
Torstaina pitäisi aloitella täti Nätin selkään-projektia Hennan kanssa. Täti panikoi, mutta onneksi Henna on lupautunut opettajaksi sekä tueksi ja turvaksi.

Mamma vartioi laumaansa ja Ipsu uteliaana seuraa pihan tapahtumia. Nyt pitäisi viimeistään aloittaa senkin kanssa kärryily ja tuota ratsastusasiaakin tarjoilla pikkuisen.

Aurinkoisia päiviä toivottaa:

Taru

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti