perjantai 30. joulukuuta 2011

Myrskyn merkit

Näytti meille Tapaninpäivä, joka toi tullessaan rajun myräkän ympäri Suomea. Meiltä sähköt katkesivat tapaninpäivän aamuna ja tulivat takaisin keskiviikkoiltapäivänä.
Siinä sitten tapaninpäivä sujui pelaillessa pelejä kynttilän valossa ja kuunnellessa kun tuuli ulvoi nurkissa.
Onneksi asumme keskellä aukeaa ja vain nämä pihapuut ovat tässä ympärillä, eivätkä ne nyt kaatuneet kenenkään niskaan.
Olin jo aikaisemmin hamstrannut pitkiä kynttilöitä kaapinperälle ja nyt ne tulivatkin tosi tarpeeseen. Sisällä niitten kanssa näki touhuskella ja lueskella. Tallilyhty oli jäänyt lataamatta, mutta päivisin paistoi aurinko ja sen turvin näki tallinkin siivota. Vedetkin saatiin kaivosta hevosille, joten ei täällä hätää ollut. Pakkanen suli ja sen sisältö menetettiin tietysti, mutta muuten oli tunnelmallista ja rauhallista. Koirista tuntui olevan mukavaa kun sohvalla loikoilimme lukemassa ja ne saivat syödä isoja joululahjaksi saamiaan luita.

Hevostekin ulkoilivat päivittäin muutaman tunnin, eikä ne edes ihmetelleet mitenkään kaksijalkaisten otsalamppuilua; ovat tottuneet siihen, että minä sitä käytän pimeällä muutenkin kun olen melkein sokea pimeällä. ;)


Joulu sai siis äkkinäisen päätöksen. Kuusi on pirtissä vielä, se tuli ilmeisesti valittua nappiin kun ei vieläkään varista vaan uljaasti seisoo olohuoneessa iloa meille tuottamassa.



Menopelitallin väki toivottaa iloista uutta vuotta kaikille! Ensi vuonna tavataan taas! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti